Pettämisteemalla jatkettaneen. Pari viikkoa sitten päätin pitää todella hauskan lauantai-illan, lähteä tyttöjen kanssa baariin ja antaa mennä. Niinhän siinä sitten kävi, ja päädyin sänkyyn erään miekkosen kanssa jolla todellakin on tyttöystävä vaikka hän moneen kertaan väitti vastaan. Tiedänhän minä, olemme vanhoja tuttuja (kerran hän nukkui viereisessä sängyssä kun olin erään toisen kanssa...). Erityisesti tässä ärsyttää oma heikkouteni, kun siis mielestäni pettäminen ja varatun kanssa seksi ovat lähes verrattavissa toisiinsa. Jos itse olisin parisuhteessa, kuulisin kumppanini pettävän minua ja vielä tietäisin kenen kanssa, syyttäisin siitä varmasti sitä tyttöä, melkein enemmän kuin kumppaniani.
Tapasin myös hyvin vanhan kaverini pitkästä aikaa jokin aika sitten. Hänellä oli teemaani sopiva takaisku juuri käynyt elämässä. Tyttöystävä petti häntä hänen parhaan kaverinsa kanssa. Siis tapahtuuko tälläistä oikeasti??? Mikä on se tekijä, joka ajaa ihmiset pettämään? Toisaalta minua vähän huvitti sisäisesti kun tuttuni tästä minulle kertoi, sillä tavallaan voisin nähdä itseni tekemässä tälläistä. En koskaan pettäisi ystävääni tuolla tavoin, mutta kumppaniani. Ja se minua pelottaakin: olenko ikinä valmis seurustelemaan, kun pettäminen on kuitenkin niin helppoa?
Paitsi että pettämisessä avustamisesta tulee huono omatunto, tulen myös itse loukatuksi siinä. Nyt aloitankin uuden tavoitteen elämässäni, ja olen täysin ehdoton tämän "ei varattuja miehiä" jutun kanssa.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
tiistai 24. helmikuuta 2009
Oikeus seksiin
Miksi ihminen pettää? En edes osaa sanoa, kuinka moni miespuoleinen henkilö on pettänyt tyttöystäväänsä kanssani, lähes aina kyllä niin etten ole tiennyt tyttöystävän olemassa olosta etukäteen (parasta on se kun siitä lukee lehtien otsikoista. omaa kivaa kaupungilla kulkiessaan...). Kerran tiesin ja annoin sen tapahtua, ja tuntui pahalta. Tuntuu pahalta paitsi sen tytön puolesta, myös omasta puolestani. Kuinka helppona ja turhana miehet pitävät sinua, jos olet heille selkeästi alusta lähtien vain yhden yön juttu, vain pientä vaihtelua elämään. Tilannehan ei ole kellekään mukava. Ja silti sitä tapahtuu koko ajan, joka paikassa. Olen itse päättänyt tästä lähtien varmistaa aina heti, ettei selviä kiinnostumisen merkkejä lähettelevä miekkonen satu seurustelemaan, vaikka siis onhan sekin totta että jos oikeasti kiinnostaa, niin seurustelu ei ole este, vain hidaste...
Elämän suuriin epäkohtiin kuuluu myös se, että yleinen mielipide tuntuu olevan, ettei sinkkunaisilla ole oikeutta seksiin samalla tavalla kuin sinkkumiehillä tai seurustelevilla. Pitäisikö sinkkujen oikeasti elää selibaatissa, ja harrastaa seksiä vain puolen vuoden välein, ettei eri seksikumppanien määrä kasvaisi räjähdysmäisesti ja saisi huoran mainetta? Kaikille fuckbuddytkaan eivät sovi, kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin naisten kuitenkin aina muodostavan jonkinlaisen henkisenkin yhteyden. Fuckbuddyn kanssa sellainen muodostuisi aivan varmasti: ainoa toimiva malli saattaisi olla, jos henkilöt asuisivat aidosti kaukana toisistaan, vaikka Orimattilassa ja Kuusamossa. Eipä tulisi vahingossa nähtyä baareissa eikä olisi edes järjenmukaista aloittaa mitään oikeampaa suhdetta. Seksi riittää.
Haluaisin pystyä olemaan kuin mies, vaikkakaan mies en missään tapauksessa haluaisi olla. Uskon oikeasti, että he pystyvät nollaamaan tunteet saman tien tai estämään niiden edes syntymisen seksuaalisen kanssakäymisen yhteydessä. Toisaalta haluaisin olla vieläkin naisellisempi, ja rakastua joskus kunnolla. Harvemmin nollaan tunteitani, ne vaan kuolevat ajassa, joka lähes aina määritellään päivissä.
Paitsi EM No.1.
Elämän suuriin epäkohtiin kuuluu myös se, että yleinen mielipide tuntuu olevan, ettei sinkkunaisilla ole oikeutta seksiin samalla tavalla kuin sinkkumiehillä tai seurustelevilla. Pitäisikö sinkkujen oikeasti elää selibaatissa, ja harrastaa seksiä vain puolen vuoden välein, ettei eri seksikumppanien määrä kasvaisi räjähdysmäisesti ja saisi huoran mainetta? Kaikille fuckbuddytkaan eivät sovi, kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin naisten kuitenkin aina muodostavan jonkinlaisen henkisenkin yhteyden. Fuckbuddyn kanssa sellainen muodostuisi aivan varmasti: ainoa toimiva malli saattaisi olla, jos henkilöt asuisivat aidosti kaukana toisistaan, vaikka Orimattilassa ja Kuusamossa. Eipä tulisi vahingossa nähtyä baareissa eikä olisi edes järjenmukaista aloittaa mitään oikeampaa suhdetta. Seksi riittää.
Haluaisin pystyä olemaan kuin mies, vaikkakaan mies en missään tapauksessa haluaisi olla. Uskon oikeasti, että he pystyvät nollaamaan tunteet saman tien tai estämään niiden edes syntymisen seksuaalisen kanssakäymisen yhteydessä. Toisaalta haluaisin olla vieläkin naisellisempi, ja rakastua joskus kunnolla. Harvemmin nollaan tunteitani, ne vaan kuolevat ajassa, joka lähes aina määritellään päivissä.
Paitsi EM No.1.
tiistai 17. helmikuuta 2009
....
Yksi maailman perustotuuksista, josta olen monelle kaveripojalleni pitänyt puhuttelun, kun he kertovat naisseikkailuistaan: naisille yhden yön juttuihinkin liittyy aina pieni tunnelataus. Eikö asia olekin näin? Itse olen ainakin huomanut, että vaikka kuinka minua ei sinänsä kiinnostaisi minkäänlainen yhteinen tulevaisuus henkilön kanssa, enkä voisi kuvitella edes ottavani yhteyttä tähän jälkeenpäin, silti pienesti jossain toivon, että hän ottaisi yhteyttä. Onneksi tälläiset ajatukset kyllä menevät ainakin minulta ohi päivässä.
Tietysti jos kyse on esim. Mr Täydellisestä, odotan edelleen hänen juttelevan minulle joskus... ja näihin tapauksiin sitä vaikka ottaa itsekin yhteyttä, mutta eihän sitä kehtaa kamalasti ahdistella. Varsinkin kun minulta anakin löytyy kokemusta sellaisista kamalista roikkujista, jotka vielä monen kuukaudenkin jälkeen tekstailevat, eikä voisi kiinnostaa vähempää. Miksi aina väärät ihmiset kiinnostuvat minusta ja minä varmaan sitten myös vääristä?
Tietysti jos kyse on esim. Mr Täydellisestä, odotan edelleen hänen juttelevan minulle joskus... ja näihin tapauksiin sitä vaikka ottaa itsekin yhteyttä, mutta eihän sitä kehtaa kamalasti ahdistella. Varsinkin kun minulta anakin löytyy kokemusta sellaisista kamalista roikkujista, jotka vielä monen kuukaudenkin jälkeen tekstailevat, eikä voisi kiinnostaa vähempää. Miksi aina väärät ihmiset kiinnostuvat minusta ja minä varmaan sitten myös vääristä?
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
why do I feel this party's over?
Siinä se meni, lupaukseni jatkottomuudesta. Ja kuinka järkyttävällä tavalla...
erityisen hirveää lupaukseni rikkomisesta tekee se, että olin lähes täysin selvä ja tämä henkilö on seurustellut kaverini kanssa. Tässä taas nähdään, kuinka en osaa sanoa ei: tai osaan, mutta en järjestelmällisesti loppuun saakka. Mutta! Jatkot eivät olleet minun luonani, vaan hänen, mikä tekee teostani vähäpätöisemmän lupaukseni kannalta. Muuten tilanne ei kyllä lievene yhtään.
Jos nyt sanon suoraan epähienolla kielenkäytöllä, niin panetti kyllä ihan vitusti - siksi tämä ei toisaalta edes yllättänyt.
Lohduttakaa joku minua ja kertokaa että on ihan normaalia joutua selvänä houkutelluksi kaverin entisen poikaystävän sänkyyn?
ps. tämä henkilö, jolle minulla ei ole hyvää koodinimeä, koska häntä ei voi oikein luokitella mihinkään, koska hän ei ole missään määrin mitä haluan paitsi pano, on vielä minua nuorempi. tilanne on siis hyvin kriittinen.
erityisen hirveää lupaukseni rikkomisesta tekee se, että olin lähes täysin selvä ja tämä henkilö on seurustellut kaverini kanssa. Tässä taas nähdään, kuinka en osaa sanoa ei: tai osaan, mutta en järjestelmällisesti loppuun saakka. Mutta! Jatkot eivät olleet minun luonani, vaan hänen, mikä tekee teostani vähäpätöisemmän lupaukseni kannalta. Muuten tilanne ei kyllä lievene yhtään.
Jos nyt sanon suoraan epähienolla kielenkäytöllä, niin panetti kyllä ihan vitusti - siksi tämä ei toisaalta edes yllättänyt.
Lohduttakaa joku minua ja kertokaa että on ihan normaalia joutua selvänä houkutelluksi kaverin entisen poikaystävän sänkyyn?
ps. tämä henkilö, jolle minulla ei ole hyvää koodinimeä, koska häntä ei voi oikein luokitella mihinkään, koska hän ei ole missään määrin mitä haluan paitsi pano, on vielä minua nuorempi. tilanne on siis hyvin kriittinen.
lauantai 14. helmikuuta 2009
...and it haunted me all the way home
Nyt on sellainen tilanne, että minun on ehkä pakollista muuttaa erääseen kaupunkiin. Siellä kun olen ollut juhlimassa, olen tavannut Elämäni Mies No.1:n ja PP:n. Ja tietysti törmään kyseisen kaupungin asukkaisiin jopa omassa kotikaupungissani! Tosin tämä tapaus ei ollut mitenkään kovin erikoinen, mutta oli kuitenkin. Olen pitänyt kiinni jatkottomuus -lupauksestani. Oikein hyvin jopa, sillä houkuttelevia tilanteita on ollut, kuten tämä ulkopaikkakuntalainen.
Kyllä sinkkuna on hyvä olla. Olen nimittäin oikein pohtinut aihetta, ja tullut siihen tulokseen, että mihin hittoon laittaisin poikaystävän jos sellainen jostain putkahtaisi? Olen suunnitellut tulevaisuuteni, tai ainakin seuraavan vuoden, ihan täysin itselleni. Siihen ei mahdu BF, joka olisi hidaste kaikelle toiminnalleni.
Kyllä sinkkuna on hyvä olla. Olen nimittäin oikein pohtinut aihetta, ja tullut siihen tulokseen, että mihin hittoon laittaisin poikaystävän jos sellainen jostain putkahtaisi? Olen suunnitellut tulevaisuuteni, tai ainakin seuraavan vuoden, ihan täysin itselleni. Siihen ei mahdu BF, joka olisi hidaste kaikelle toiminnalleni.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Glamour, glitter and gold
Huomasin elämäni olevan yllättävän mielenkiintoista, kun tässä katselin The Hillsiä, kuten usein teen. Lauren sanoi Lo:lle jotain suunnilleen "katso noita kolmea miestä: heistä kahden kanssa olen suudellut". Tälläisiä tilanteita minulle tulee vastaan mmmm no silloin tällöin, paitsi että usein olen mennyt vielä pidemmälle. Viimeisiin aikoihin mahtuu niin paljon miesseikkailuja, että tekisi varmaan hyvää saada kerrottua ne. Siksi aloin tähän. Toivottavasti kiinnostaa :)
Viimeinen vuosi ja vähän päälle on ollut hullua. Viime kesänä tapasin Elämäni Miehen, tiedättekö sellaisen, jonka kanssa heti mietit tulevaisuutta, kuinka ihania lapsia teillä olisi ja millaiset kihlasormukset olisivat teidän tyyliänne. Mutta kuten niin usein, Elämäni Mies No.1 (uskon siis että jokaiselle on muutama Elämäni Mies, koska olisihan se nyt epäreilua, että olisi vain yksi, eikä sitäkään koskaan löytäisi. Tosin näissäkin voi ehkä olla paremmuusluokituksia, en tiedä vielä) olikin ylimielinen paska. Kuitenkaan en voi kieltää ettenkö joskus vieläkin mieti millaista olisi, jos hän ei olisikaan pilannut unelmaani. Kaikki tapaamani miehet sittemmin ovat olleet kaikki ihan kivoja, mahtuupa siihen yksi Mr. Täydellinen ja Potentiaalinen Poikaystävä, mutta Elämäni Miestä saan taas varmaan odotella. Matkan varrelle sattuu tietysti myös niitä ärsyttäviä, joita et todellakaan halua, mutta jotka ovat päättäneet sinun olevan maailman ihanin. Täytyy vain toivoa, ettei itse koskaa ole sellainen. Minä tosin saatan olla, paha itse sanoa.
Tapasin erään huippu-urheilijan (en muuten tajua, miksi hän minut päätti valita seurakseen, en pidä itseäni mitenkään hyvännäköisenä, mutta ihan kiva jos joku muu pitää :D), jolla sattui olemaan sama etunimi kuin EM No.1:llä. Tämän tapaamisen jälkeen pohdin, miksei minua koskaan jaksa kiinnostaa kukaan pitempään kuin sen 2h-2viikkoa. Olen huono seurustelija, ja välillä poden huonoa omaatuntoa sen johdosta. Mutta ovatko seurustelevat muka jotenkin parempia ihmisiä kuin sinkut? Sinkkuna näkee ja kokee enemmän, ja luulen että minua ainakin pelottaa se, ettei voisikaan mennä kenen kanssa haluaa jatkoille, vaan olisi se oma poikkis jonka kanssa aina lähteä. Olisihan se rajoittavaa, mutta toisaalta turvallista ja varmaa. Varmasti innostun seurustelemaan jossain vaiheessa, ehkä jo kohtakin, mutta siihen saakka haluan olla vapaa jatkamaan kenen kanssa tahdon, minne ikinä tahdon, ja nähdä ja kokea. Eipähän sitten tule koskaan avioliiton aikana tunnetta, että "hmmm minkäköhän laista on seksi jonkun muun kanssa".
Luulen, etten enää koskaan voi mennä erään kaupungin yöelämään. Siellä tapasin EM No.1:en ja myös Potentiaalisen Poikaystävän. Vihaan sitä, kun tapaat ihanan pojan, oikein sellaisen suloisen ja mukavan, joka saa sinut tuntemaan itsesi maailman tärkeimmäksi ihmiseksi, sellaisen ehkä vähän liiankin kiltin. Mutta ei saa antaa ulkokuoren hämätä, tälläisethän on kaikkein pahimpia: tämäkin suloinen ja ihana PP teki ihan selkeästi alotteen, tanssi kanssani ja juteltiin mukavia - kunnes päästiin aiheisiin, jotka ovat henkilökohtaisia. Sitten herra päätti mainita että ainiin seurustelen muuten, jo viidettä vuotta. Mitä tälläisessä tilanteessa on tarkoitus tehdä? Mieleni teki ottaa toinen korkkari jalasta ja lyödä PP:tä, mutta nokkelana tyttönä keksin jotain fiksua sanottavaa. Ja iltaa jatkettiin yhdessä, ei tosin jatkoille asti.
Tästä pääsenkin sujuvasti aiheeseen, miksen osaa lopettaa koskaan ajoissa, tai silloin kun se olisi parasta. Tuossakin tilanteessa olisin voinut jatkaa iltaa esim. kaveredeni kanssa, mutta ei, ehei, jatkoin tämän petturin joka oli ah-niin-suloinen. Yleensäkin, miksi pitää lähteä jatkoille? Varsinkaan kenenkään kanssa kahdestaan. Tästä päivästä lähtien aion pyrkiä muuttamaan tapojani tämän suhteen. (kerran jo yritin, mutta sain vain pitkitettyä lähtöäni. Itsehillintäni on huono, tiedän) Jatkottomuus voisi myös ehkä edistää halujani seurustella?
Mielenkiinnolla odotan, mihin elämäni tästä jatkuu. Toivon tapaavani Mr. Täydellisen (kerron hänestä ehkä joskus) uudelleen, tai jonkun vastaavan. Tälläkin viikolla on taas tiedossa iltoja ulkona, mutta aion pitää päätöksestäni kiinni ja olla jatkoton. Tylsästi vaan yksin omaan sänkyyn nukkumaan.
Viimeinen vuosi ja vähän päälle on ollut hullua. Viime kesänä tapasin Elämäni Miehen, tiedättekö sellaisen, jonka kanssa heti mietit tulevaisuutta, kuinka ihania lapsia teillä olisi ja millaiset kihlasormukset olisivat teidän tyyliänne. Mutta kuten niin usein, Elämäni Mies No.1 (uskon siis että jokaiselle on muutama Elämäni Mies, koska olisihan se nyt epäreilua, että olisi vain yksi, eikä sitäkään koskaan löytäisi. Tosin näissäkin voi ehkä olla paremmuusluokituksia, en tiedä vielä) olikin ylimielinen paska. Kuitenkaan en voi kieltää ettenkö joskus vieläkin mieti millaista olisi, jos hän ei olisikaan pilannut unelmaani. Kaikki tapaamani miehet sittemmin ovat olleet kaikki ihan kivoja, mahtuupa siihen yksi Mr. Täydellinen ja Potentiaalinen Poikaystävä, mutta Elämäni Miestä saan taas varmaan odotella. Matkan varrelle sattuu tietysti myös niitä ärsyttäviä, joita et todellakaan halua, mutta jotka ovat päättäneet sinun olevan maailman ihanin. Täytyy vain toivoa, ettei itse koskaa ole sellainen. Minä tosin saatan olla, paha itse sanoa.
Tapasin erään huippu-urheilijan (en muuten tajua, miksi hän minut päätti valita seurakseen, en pidä itseäni mitenkään hyvännäköisenä, mutta ihan kiva jos joku muu pitää :D), jolla sattui olemaan sama etunimi kuin EM No.1:llä. Tämän tapaamisen jälkeen pohdin, miksei minua koskaan jaksa kiinnostaa kukaan pitempään kuin sen 2h-2viikkoa. Olen huono seurustelija, ja välillä poden huonoa omaatuntoa sen johdosta. Mutta ovatko seurustelevat muka jotenkin parempia ihmisiä kuin sinkut? Sinkkuna näkee ja kokee enemmän, ja luulen että minua ainakin pelottaa se, ettei voisikaan mennä kenen kanssa haluaa jatkoille, vaan olisi se oma poikkis jonka kanssa aina lähteä. Olisihan se rajoittavaa, mutta toisaalta turvallista ja varmaa. Varmasti innostun seurustelemaan jossain vaiheessa, ehkä jo kohtakin, mutta siihen saakka haluan olla vapaa jatkamaan kenen kanssa tahdon, minne ikinä tahdon, ja nähdä ja kokea. Eipähän sitten tule koskaan avioliiton aikana tunnetta, että "hmmm minkäköhän laista on seksi jonkun muun kanssa".
Luulen, etten enää koskaan voi mennä erään kaupungin yöelämään. Siellä tapasin EM No.1:en ja myös Potentiaalisen Poikaystävän. Vihaan sitä, kun tapaat ihanan pojan, oikein sellaisen suloisen ja mukavan, joka saa sinut tuntemaan itsesi maailman tärkeimmäksi ihmiseksi, sellaisen ehkä vähän liiankin kiltin. Mutta ei saa antaa ulkokuoren hämätä, tälläisethän on kaikkein pahimpia: tämäkin suloinen ja ihana PP teki ihan selkeästi alotteen, tanssi kanssani ja juteltiin mukavia - kunnes päästiin aiheisiin, jotka ovat henkilökohtaisia. Sitten herra päätti mainita että ainiin seurustelen muuten, jo viidettä vuotta. Mitä tälläisessä tilanteessa on tarkoitus tehdä? Mieleni teki ottaa toinen korkkari jalasta ja lyödä PP:tä, mutta nokkelana tyttönä keksin jotain fiksua sanottavaa. Ja iltaa jatkettiin yhdessä, ei tosin jatkoille asti.
Tästä pääsenkin sujuvasti aiheeseen, miksen osaa lopettaa koskaan ajoissa, tai silloin kun se olisi parasta. Tuossakin tilanteessa olisin voinut jatkaa iltaa esim. kaveredeni kanssa, mutta ei, ehei, jatkoin tämän petturin joka oli ah-niin-suloinen. Yleensäkin, miksi pitää lähteä jatkoille? Varsinkaan kenenkään kanssa kahdestaan. Tästä päivästä lähtien aion pyrkiä muuttamaan tapojani tämän suhteen. (kerran jo yritin, mutta sain vain pitkitettyä lähtöäni. Itsehillintäni on huono, tiedän) Jatkottomuus voisi myös ehkä edistää halujani seurustella?
Mielenkiinnolla odotan, mihin elämäni tästä jatkuu. Toivon tapaavani Mr. Täydellisen (kerron hänestä ehkä joskus) uudelleen, tai jonkun vastaavan. Tälläkin viikolla on taas tiedossa iltoja ulkona, mutta aion pitää päätöksestäni kiinni ja olla jatkoton. Tylsästi vaan yksin omaan sänkyyn nukkumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)